PJ:n palsta

 

Custom Bikers Finland ry sai alkunsa loppuvuodesta 2013, kun muutama suomalainen motoristi Free Bikers Alliance Facebook-ryhmässä halusi perustaa Suomeen oman yhdistyksen, joka toteuttaisi tätä ideologiaa maassamme ensimmäisenä.

Edellä mainittuun perustuen Custom Bikers Finland ry on alusta asti kunnioittanut Free Bikers -ideologiaa ja pyrkinyt uudistamaan yhdistyksen toimintaa tämän periaatteen mukaisesti. Free Bikers -merkkien alla toimii motoristeja eri maissa, kuten Saksassa ja Virossa, mutta nämä ryhmät eivät ole sidoksissa mihinkään yhteiseen järjestöön tai yhteisöön, vaan toimivat omina, itsenäisinä ryhmittyminään. Näitä yhteisöjä yhdistää vapauden ja riippumattomuuden periaatteet.

Yhdistyksemme perusperiaate on ollut alusta asti oma päätäntävalta ja riippumattomuus kaikissa muodoissaan. Tämän korostavat myös yhdistyksemme kaarimerkit, joissa ylhäällä lukee Free Bikers ja alhaalla Finland. Merkkimme on esitelty Biker Meetingissä syksyllä 2014.

Yhdistystämme kutsutaan usein nimellä Free Bikers Finland selkämerkkimme tekstin vuoksi, joskin virallinen nimemme on Custom Bikers Finland ry. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yksi toimintamme tarkoituksista on luoda hyvät suhteet kaikkien moottoripyöräilijöiden ja motoristiyhteisöjen välille sekä ylläpitää niitä. Custom Bikers Finland ry ei ole MC-kerho, tästä huolimatta me pyrimme osallistumaan aktiivisesti Suomen motoristikulttuuriin, kunnioittaen samalla kaikkia motoristeja, kerhoja ja bikerkulttuuria maassamme. Esimerkkinä tästä ovat paikallisesti toimivat yhdistykset ja kerhot eri puolilla Suomea, joiden kanssa Custom Bikers Finland ry järjestää yhteistyössä tapahtumia ja toimintaa. Tämä periaate on ollut osa yhdistyksen toimintaa vuosien ajan, ja jatkamme tulevaisuudessakin yhteistyötä eri motoristiyhteisöjen kanssa tiiviisti.

 

Custom Bikers Finland ry kantaa selkämerkkejään ylpeydellä myös tulevaisuudessa, yhdistäen jäseniään ympäri Suomen.

 

Motoristiterveisin,

 

Kai ”Kaitsu” Pennanen

CBF ry puheenjohtaja

puheenjohtaja@custombikers.fi